Somelawn juristit
Somelawn juristit
Somelawn juristit koostuvat sen omistajista, työntekijöistä, sopimusyrittäjistä sekä laajasta yhteistyökumppaniverkostosta.
Otathan meihin yhteyttä matalalla kynnyksellä!
Löydät muut juristit täältä.
Matti Vansén
Juristi, OTM, KTM (rahoitus), luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
Moro!
Aina esittäytyessäni kerron, että en ole ihan tavallinen juristi. Koen olevani ensisijaisesti bisnes- ja rahoitusihminen ja toissijaisesti juristi, sillä juridiikka ei synny tyhjiössä ja juridiikka on tukifunktio, eikä elämän tarkoitus.
Olen toiminut urallani mm. isomman lakitoimiston perustajana ja osakkaana, analyytikkona, rahoitusasiantuntijana, osakkaana ja maajohtajana joukkorahoitusyhtiössä. Toin muun muassa Euroopan suurimman kiinteistöalan joukkorahoitusyhtiön Suomeen ja kasvatin sekä tiimin, toiminnan että liikevaihdon Suomen suurimmaksi joukkorahoitusyhtiöksi kolmessa vuodessa.
Luonteeltani olen etabloija – minua ei motivoi samojen asioiden tekeminen päivästä toiseen, vaan tykkään luoda, sparrata ja kasvattaa asioita. Kun lakipiste saavutetaan, siirryn eteenpäin ja etsin uudet tekijät.
Juristina uskon siihen, että sopimus on huono, jos asiakas ei sitä ymmärrä. Näin ollen haluan aina, että sopimukset laaditaan ennen kaikkea asiakas- ja liiketoimintalähtöisesti.
Haastankin jokaisen asiakkaan, joka on kilpailuttamassa ”liikejuristeja” näyttämään juristilleen yhtiön tilinpäätöksen ja pyytämään analysoimaan sen parissa minuutissa. Katso, kun ”liikejuristin” kasvot menevät ensin valkoisiksi, sitten punaisiksi ja sen jälkeen juristi sanoo palaavansa myöhemmin. Suurin osa liikejuristeista ei ole koskaan ollut liike-elämässä eikä näin ollen ymmärrä oikeaa liiketoimintaa. Juristia valittaessa voit haastaa juristia tältä osin.
Haluan disruptoida lakialaa ja olen ollut muuttamassa sitä vuodesta 2019 lähtien aiemmassa yrityksessäni. Uskon, että tehokkuudella saavutetaan säästöjä myös asiakkaille.
Matti
Somelawn juristit
Somelawn juristit koostuvat sen omistajista, työntekijöistä, sopimusyrittäjistä sekä laajasta yhteistyökumppaniverkostosta.
Otathan meihin yhteyttä matalalla kynnyksellä!
Katso muut juristit täältä.
Ota yhteyttä Somelawhan täältä
Laita meille viestiä, olisi kiva olla avuksi!
Juristit
Somelawn juristit koostuu sen omistajista, työntekijöistä, sopimusyrittäjistä sekä laajasta yhteistyökumppaniverkostosta.
Otathan meihin yhteyttä siis matalalla kynnyksellä!